Olemme koko perhe viettäneet elämämme ekat tokoiluhetket! Lasten kanssa otettiin koirat ja mentiin läheiselle lätkäkaukalolle, joka sattuneesta syystä EI ole tällä hetkellä käytössä….

Tämä eka tokoilu oli hyvin ihmisystävällistä mallia, ja kesti vain varttitunnin. Kertulle jäi kyllä niin kova kutina, että pakkohan se on mennä uudestaankin! Se on osoittanut erityistä intoa noutamiseen (huom. yläkertamme! ) ja se juoksi pallon perässä ihan himona, ja kiikutti sitä milloin kenellekin. Otin käyttöön ja yritin opettaa itselleni kolme sanaa oikeaan aikaan: “pallo”, “irti” ja “hypi”. Toinen selvä taipumus Kertulla on takajaloilla seisominen ja pomppiminen, joten pallon perässä oli hauska tehdä sitäkin ja samalla tuo sana otettiin “koulutusohjelmaan”, kröhöm…

Se muuten tuli huomattua, että Kepalla meinasi mennä pönttö sekaisin, kun se hokas että joku muu kuin minä talutti, vaikka mä kävelin ihan vieressä! Siinä meinas mennä sekasin Kertun jalat ja minunkin jossain vaiheessa.

Juu, että silleen. Olin varannut Hegelle “päiväkirurgiseen toimenpiteeseen” (kastraatio) ajan täksi aamuksi… Ei olis pitänyt siitä etukäteen puhua edes “koodikielellä”: Heikki päätti laittaa kaikkensa peliin, että homma menis puihin, ja näinhän siinä kävi!

Eilen illalla tämä 23 senttinen, kilo 700 grammainen jätti päätti spygätä pariin otteeseen sellasen pienen kissan kokoisen yrjön mun patjalle. Aamulla soiton jälkeen kuitenkin mentiin näytille kivan tohtorisedän luo, joka antoi tuomion: ei leikkausta! Että muutaman viikon sai Heikki armonaikaa…

HEGEN SUKU

KEPAN SUKU

Ja niin, tässä vihdoin kuvia Kerttu-koirasta. Sen kasvot kylläkin muistuttavat pienen apinanpojan naamaa… Kerttu tuli meille Vihdistä 5.12., siis itsenäisyyspäivän aattona. Se täytti vuoden 16.11. Kerttu on nyt sitten Heikin “misukka”, parivaljakko tuntee myös nimen Hege ja Kepa… Tässä on nyt ekat kuvat, joita hätäpäissäni räpsin, parempiakin on toivottavasti tulossa!

Muuten, tehtäköön vielä selväksi, että tämä koira oli jo kasvattajalla saanut nimen Kerttu, eli mulla ei ole sen suhteen mitään pakkomielteitä vaikka ex-kissaamme sillä nimellä siunasinkin!

Viime vuonna (muistaakseni) meille muutti Kerttu-kissa. Se piti kuitenkin antaa pois, ja onneksi pääsi tuttuun ja turvalliseen perheeseen. Syyskuussa Kerttu sitten tuli yllätysvierailulle! Se muisti aivan selvästi olleensa meillä ennenkin, ja muisti myös Heikin.

Ilmassa oli jännitystä, mutta varsinkin Heikki osoitti ikävöineensä Kerttua, tosin kuvissa se ei niinkään välity…

Tässäpä vielä muistellaan heinäkuuta, kun Minka-typykkä ja mammansa kävivät kesäkylässä ja otimme kirjaston nurmikolla raitista ilmaa oikein urakalla! (Minka on ihana pieni natiainen, vaikka välillä oli kyllä sormet kovilla! )

Heikki oli juhannuksen vietossa Rantasalmella, kun mä itse hummailin Keski-Suomessa. Tänään vasta sain tuosta reissusta kuvia ja rennosti on näyttänyt Heikinkin jussit menneen! Lomalla oli aikaaaa…..

… harrastaa syvämietteistä filosofiaa….

… tehdä pitkiä kävelylenkkejä…

… kastella kukkia…

… olla tuijotuskilpailua kissan kanssa…

… osoittaa rauhassa mieltään, kun mammaa ei näkynyt enää mailla, ei halmeilla …

Tänään pullasorsa onnistui siinä, mitä mä oon yrittänyt kolme vuotta: SE SAI HEIKIN UIMAAN!!! Siinä meni nahkavaljaat ja kaikki, mutta kyllä muuten koira polskutteli!

Kotiin päästyämme Heikki oli tosiaan kuin “märkä rätti”, mutta näytti siltä kuin olis yhden syönyt ja toista mieli tekis!

SUURI METSÄSTÄJÄ!

Heikki pieni pesusieni
istuu tässä
kukka päässä.

Nih. Että tämä on sitten Pepe, josta edellisessä artikkelissa kirjotin… Ensimmäinen reaktioni Pepen nähdessäni oli “ ” , mutta paksun nahkan alta pilkottikin oikea mamman pikku mussukka! Ja nimenomaan mamman mussukka, vaikka hän armollisesti antoi munkin vähän kyhnyttää kun itse oli emännän sylissä… Välittömästi kyllä tuli syvä kurkkuäänne, kun neiti kyllästyi! Mutta kaikenkaikkiaan Pepe on takuuvarmasti tunteita herättävä otus ja sanoisin, että kovan kuoren alla piilee ältsin symppis persoona!